Perhekummi ja lapsiperhe ulkoilevat yhdessä.

Perhekummi lapsiperheelle

MLL:n kouluttama perhekummi lapsiperheelle keskustelee ja jakaa arjen hetkiä. Perhe voi hakea kummia esimerkiksi, jos oma tukiverkosto kaipaa vahvistusta, elämäntilanne on muuttunut tai perhe muusta syystä kaipaa arjen kuuntelijaa ja rinnallakulkijaa.

Perhekummitoiminta ennaltaehkäisee ongelmien kasautumista ja arjen kuormittavuutta. Yksin ei tarvitse jäädä!

Perhekummitoiminta

Perhekummi on tavallinen ja luotettava aikuinen, joka haluaa vapaaehtoisesti antaa omaa aikaansa ja tukeaan lapsiperheelle. Perhekummi ei ole ammattilainen vaan hyödyntää toiminnassa omia kokemuksiaan ja persoonaansa.

Perhekummitoiminta ei myöskään korvaa ammattityötä, eikä perhekummi toimi lasten- tai kodinhoitajana. Perhekummisuhteen tavoitteet perustuvat perheen oman kokemukseen tuen tarpeesta. Perhekummi ja perhe tapaavat toisiaan noin kaksi kertaa kuukaudessa yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti. Tukisuhde kestää lähtökohtaisesti vuoden.

MLL kouluttaa ja haastattelee jokaisen perhekummin. Perhekummi on vaitiolovelvollinen, hänen rikostaustansa selvitetään ja hän sitoutuu vapaaehtoistoiminnan eettisiin periaatteisiin.

Haluatko ryhtyä perhekummiksi?

Perhekummiksi etsitään tavallisia luotettavia aikuisia. Haluat vapaaehtoisesti antaa omaa aikaasi ja tukeasi sitä tarvitsevalle perheelle. Sinun ei tarvitse olla ammattilainen, vaan toimit omana itsenäsi, omia kokemuksiasi ja persoonaasi hyödyntäen. Et toimi perheen lasten- tai kodinhoitajana, vaan olet ensisijaisesti perheen vanhemman tukihenkilö ja arjen kuuntelija.

Perhekummiksi koulutuksen kautta

Perhekummina toimiminen edellyttää MLL:n tukihenkilökoulutuksen suorittamista. Koulutus on maksuton, eikä se vielä velvoita osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Koulutuksen jälkeen kaikki kavereiksi haluavat vapaaehtoiset haastatellaan tehtävään ja pyydämme kaveritoimintaan mukaan tulevilta suostumuksen rikostaustan selvittämiseen.

Koulutuksia järjestetään useampia joka kevät ja syksy. Kurkkaa koulutuskalenteriimme ja lähde rohkeasti mukaan!

Lisätiedot

Katja Tamminen
044 535 5160
katja.tamminen@mll.fi

Tuomas Vuorela
044 761 8190
tuomas.vuorela@mll.fi

Sirpa Stenström
044 535 5161
sirpa.stenstrom@mll.fi

Katerina Saltychev
044 704 4493
katerina.saltychev@mll.fi