Kotona ehtii aina jumittaa – Perheiden olohuoneesta vaihtelua arkeen!

Tiimillemme tarjoutui Turun kaupungin asukasbudjetin kautta hurja, mutta mielenkiintoinen tehtävä – avata vuoden 2025 aikana kahdeksan uutta kohtaamispaikkaa lapsiperheille ympäri Turkua! Tavoitteena on tarjota turkulaisille perheille lisää paikkoja kohdata ja tutustua muihin alueella asuviin sekä sen toimijoihin. Olkkarit tarjoavat perheille mukavaa maksutonta tekemistä ja paikan, josta löytyy aina kahvittelu- ja leikkiseuraa.  

Perheiden olohuoneet on liikkuva kohtaamispaikka ja olohuoneita aukeaa vuoden 2025 aikana kaikille suuralueille Turussa (lukuun ottamatta Skanssi-Uittamoa). Neuvottelut yhteistyöstä ja tiloista alueiden yhteistyökumppaneiden kanssa alkoivat vuoden 2024 lopulla. Olohuoneita on avautunut sitä mukaa, kun olemme saaneet tiloja käyttöön. Vauhti on ollut välillä päätä huimaavaa ja ajoittain on tuntunut siltä, ettemme edes ehdi viestiä kaikesta mitä tapahtuu!

Maaliskuun alkuun mennessä olemme aloittaneet toiminnan Turun keskustan Pääkirjastossa, Runosmäen Riimissä (yksi Turun alueolohuoneista, joka on avoin ihan kaikille kävijöille), Pansion Toimintakeskus Panskiksessa, Hirvensalossa, Lausteella Päiväkoti Villasukassa, Nummi-Halisissa toimintaa on tarjolla kolmessa eri paikassa: Halisissa (Yhteisöpiste Mustikka), Hannunniitussa ja Nummessa (seurakunnan tiloissa). Länsikeskus ja Paattinen saavat myös omat olohuoneensa, kunhan saamme tilat toiminnalle.  

Olemme iloisia, että toiminta on lähtenyt jo näin monella alueella nopeasti käyntiin ja perheet ovat löytäneet mukaan toimintaan! Toivottavasti toiminta saa jatkoa tulevaisuudessa – asukasbudjetti antaa turkulaisille tilaisuuden vaikuttaa!  

Mitkä ovat olleet Perheiden olohuoneet -tiimiläisten lempihetkiä? Entä millainen on oma olohuoneesi?

Marika

Olen ollut mukana lähes kaikissa olkkareissa ja täten päässyt aistimaan niiden tunnelmaa. Vaikka olkkareiden idea on sama, on niistä jokainen hieman erilainen, koska osallistujat tekevät niistä omanlaisensa. On ollut ihana huomata jo näin alkutaipaleella esimerkiksi eri sukupolvien kohtaamiset lauluhetkessä ja sen jälkeen kahvittelun lomassa. Monessa olkkarissa on myös syntynyt jo uusia tuttavuussuhteita, ja jutut sekä leikit jatkuvat seuraavallakin olkkarikerralla. Toivottavasti pääsen tutustumaan vuoden aikana mahdollisimman moneen turkulaiseen perheeseen! 

Minun oma olkkarini on paikka, jossa voin rentoutua ja tehdä myös töitä. Siellä voi myös laittaa ruokaa, jutella perheen ja ystävien kanssa sekä askarrella. Siellä voi siis tehdä melkein mitä vaan. Olkkari on kotini sydän.  

Jasmina

Hektisen arjen keskellä on ollut aivan mahtavaa päästä hetkeksi istumaan kahvikupin äärelle ja tutustumaan alueen lapsiperheisiin.  Olen tähän mennessä ollut mukana kaikissa olohuoneissa, ja jokaisessa on ollut aivan mahtava tunnelma ja yhteisöllisyyden tunnetta, joka on näkynyt iloisena jutteluna aikuisten ja lasten kesken. Uusia ystävyyssuhteita olen nähnyt syntyvän kävijöiden kesken ja tämä on ihan parasta, niin paljon puhutaan yksinäisyydestä ja toivonkin sydämeni pohjasta, että matalan kynnyksen kohtaamispaikat madaltavat perheiden kynnystä tulla paikalle. Paikallisyhdistyksen tuoma yhteisöllisyys ja vapaaehtoisten tuoma panos on myös näkynyt merkittävänä osana perheiden olohuoneita.  

Oma olohuoneeni on meidän perheemme yhteinen tila, jossa vietämme aikaa koko perheen voimin katsellen elokuvia, sarjoja tai pelaillen korttia sekä lautapelejä.  Myös perheemme rapsutuksia vaativat kissat ovat ottaneet olohuoneen omakseen. Olohuoneemme on keskeisellä paikalla asunnossamme ja myös oiva paikka työskennellä etätöitä tehden sekä opiskelut sujuvat siellä mahtavasti. Olohuoneessa vietetään myös aikaa, kun ystävät poikkeavat käymään.  

Suvi

Omassa arjessani olen huomannut, että kaipaan välillä sellaista paikkaa, jonne voisi helposti lapsen kanssa poiketa. Välillä tarvitaan vaihtoehtoja kotona ololle ja rentoa yhteistä tekemistä. Olkkareissa olen saanut tutustua turkulaisiin perheisiin eri alueilla, ihan huipputyyppejä! Ajattelen että olkkareista voi löytyä ihan uutta virikettä ja virtaa elämään. Parhaita hetkiä minulle ovat, kun näen toisilleen vieraiden ihmisten uskaltautuvan juttelemaan toisilleen ja lapset löytävät leikeissä yhteisen sävelen.  

Oma olkkarini on monitoimipiste, jossa sekä tehdään töitä että lataudutaan vapailla. Katsellaan leffoja ja sarjoja, herkutellaan, jumpataan ja hoidetaan viherkasveja. Olkkarissa myös taiteillaan, pelataan ja leikitään – jälki onkin sen mukaista! Meillä näkyy elämä!  

Nähdään olohuoneissa!

Perheiden olohuone -tiimi
Jasmina, Suvi & Marika