Aluevaalit 2022

Alle on koostettu valmiiksi somejulkaisuja vuoden 2022 aluevaaleja koskien. Toivoisimme teidän jakavan näitä yhdistystenne sosiaalisen median tileillä, jotta lasten, nuorten ja lapsiperheiden tarpeet pysyisivät esillä vaalikeskustelussa.  

Vaikuttamistyö olisi paras aloittaa jo joulukuussa, sillä ennakkoäänestys alkaa tiistaina 18.1.2022. Alla on kolme erilaista päivitystä, jotka on mahdollista kätevästi ajastaa vaikka kaikki kerralla. 

  • Kopio alla olevista koosteista valmis teksti julkaisuun tai muokkaa sitä omien tarpeidenne mukaan.
  • Lataa sen yhteydessä oleva kuva mukaan julkaisuun tai käytä jotain muuta sopivaa kuvaa.
  • Ajasta julkaisu sopivaan kohtaan. 

Ohjeita ajastamiseen ja kuvien lataamiseen löydät tästä linkistä.

Gredin materiaalipankista löydät lisää vaihtoehtoisia kuvia.

MLL:n vaaliohjelman kokonaisuudessaan löydät täältä.

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuonna 2023. Hyvinvointialueiden toiminnasta päättävät aluevaltuustot, joihin äänestetään valtuutetut tammikuun aluevaaleissa.

Hyvinvointialueelle kuuluvat terveydenhuollon ja sairaanhoidon lisäksi muun muassa myös äitiys- ja neuvolapalvelut, oppilas- ja opiskelijahuolto, lastensuojelu ja muut lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Valtuustot tulevat siis hyvin konkreettisesti päättämään muun muassa lasten, nuorten ja perheiden palveluita koskevista asioista.

Oman ehdokasvalinnan tueksi voi ottaa esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton virallisen vaaliohjelman. Ohjelmaan on kirjattu toimenpiteet, joilla lasten ja nuorten hyvinvointi turvataan, sekä varmistetaan palveluita tuottavien järjestöjen toimintaedellytykset. Tutustu vaaliohjelmaan täältä: MLL.fi/aluevaalit

Tulevissa aluevaaleissa päätetään myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista! Ehdokasta valitessa kannattaa pitää mielessä, että tulevilla valtuutetuilla on merkittävä rooli lasten, nuorten ja perheiden palveluiden järjestämisessä.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on julkaissut oman virallisen aluevaaliohjelmansa ja nostanut pääteemaksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäksi myös järjestöjen toimintaedellytysten varmistaminen.  Tarkemmin ohjelma on jaettu muun muassa seuraaviin ohjeisiin:

🔹Järjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata
🔹Perhekeskustoiminta laajennetaan jokaisen kunnan alueelle
🔹Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista edistetään tavoitteellisesti
🔹Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset tulee arvioida
🔹Lapsia ja nuoria kuullaan hyvinvointialueen toiminnassa
🔹Kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä tulee edistää
🔹Suositusten mukaisista henkilöstömitoituksista tulee huolehtia
🔹Lasten ja nuorten hyvinvointi turvataan koronakriisin jälkihoidossa

Tutustu MLL:n vaaliohjelmaan kokonaisuudessaan täältä: MLL.fi/aluevaalit

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa ihan pian, muista käydä antamassa äänesi! Kotimaan ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12.1. ja päättyy tiistaina 18.1. Virallinen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022.

Aluevaaleissa valittavilla valtuustoilla tulee olemaan merkittävä rooli lasten, nuorten ja perheiden palveluiden järjestämisessä. Pidetään huolta siis myös heidän hyvinvoinnistaan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton virallisesta vaaliohjelmasta voit käydä lukemassa miten tämä hoidetaan: MLL.fi/aluevaalit