Monikulttuurinen lapsi- ja perhetyöhanke

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoimintahanke toteutettiin vuosina 2014–2018 (2014–16 ja 2017–18).

Vuonna 2018 hanke keskittyi erityisesti osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen vapaaehtoistyössä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistyksen koulutuksista ja vapaaehtoistyöstä kertyvä osaaminen huomioidaan entistä paremmin. Koulutuksista ja vapaaehtoistyöstä saa todistuksen sekä osaamismerkkejä. Osaamismerkkejä voi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa.

Lisäksi hanke tuki ja edisti monikulttuurista työotetta kokonaisvaltaisesti ja levitti monikulttuuristen toimintatapojen juurtumista Varsinais-Suomessa. Hanke kehitti eritaustaisille perheille yhteistä tekemistä ja vertaistukea. Hanke toimi yhteistyössä kaupungin ja alueen maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneita olivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton keskusjärjestön lisäksi Sondip ry, Yhdessä-Yhdistys ry, SPR Varsinais-Suomen piiri ja Opintokeskus Sivis.

Lisätiedot:

Katja Rippstein
045 1326 736
katja.rippstein@mll.fi