Vanhempainillat

Järjestämme vanhempainiltoja vanhemmuuden ja perheiden hyvinvoinnin tueksi ajankohtaisista ja mieltä askarruttavista teemoista. Vanhempainillat räätälöidään tilaajan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti kaikenikäisten lasten vanhemmille.

Kiusaaminen & sosiaaliset taidot

Vanhempainillassa pohditaan, mikä kaikki on kiusaamista, mitä on loukkaava kohtelu ja miten oppilaiden välistä myönteistä vuorovaikutusta ja kaveritaitoja voisi vahvistaa.  Illan aikana kuullaan oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta, esitellään koulun kiusaamisen vastaisen työn suunnitelma ja pohditaan vanhempien roolia kaveritaitojen tukemisessa ja turvallisen ilmapiirin luomisessa. 

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempainiltaan kuuluu luento nuoruuden elämänvaiheesta ja siitä mitä nuoret toivovat tai tarvitsevat vanhemmiltaan. Illan aikana keskustellaan murrosiästä, koulunkäynnin tukemisesta sekä vanhemman ja nuoren vuorovaikutuksesta. 

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Tilaisuudessa pohditaan itsetunnon tärkeyttä, sen kehittymistä, sekä miten vanhempana voi vaikuttaa oman lapsen itsetuntoon. Koulutus soveltuu kaikenikäisten lasten vanhemmille.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Illan tavoitteena on herättää keskustelua ja pohdintaa arjen yhteisistä raameista. Mitkä asiat ovat aikuisen päätettävissä ja mistä voidaan neuvotella lasten kanssa?

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Koulutuksessa pohditaan turvallisen ryhmän vaikutusta kouluviihtyvyyteen ja oppimiseen sekä sitä, millaisista rakennusaineista turvallinen ryhmä syntyy.

Koulutuksessa puhutaan myös sosiaalisista taidoista, kiusaamisesta ja siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Illan tavoitteena on tuoda esiin oman äidinkielen tärkeyttä lapsen kehityksen kannalta. Illassa puhutaan kaksi- ja monikielisyyden tukemisesta ja sen myönteisestä vaikutuksesta lapsen kielelliseen, kognitiiviseen ja koulutukselliseen kehitykseen. Samalla lisätään valmiuksia kasvattamiseen kahden kulttuurin välissä. Lisäksi illassa annetaan tietoa oman äidinkielen opetuksesta kouluissa sekä vapaa-ajan kielikerhoista

Kesto
Kaksi oppitunti

Hinta
250€ + matkakulut

Koulutuksessa pohditaan turvallisen ryhmän vaikutusta kouluviihtyvyyteen ja oppimiseen sekä sitä, millaisista rakennusaineista turvallinen ryhmä syntyy.

Illassa puhutaan myös sosiaalisista taidoista, kiusaamisesta ja siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Muut vanhempainillat

Vanhempainillan tavoitteena on auttaa vanhempia käsittelemään lapsensa kanssa Ukrainan sodan herättämiä ajatuksia ja tunteita. Tavoitteena on myös varmistaa, ettei kukaan lapsi koulussa tai muissa yhteisöissä joudu taustansa takia kiusatuksi tai syrjityksi.

On tärkeää antaa lapsille aikaa ja tilaa keskustella sodasta ja siihen liittyvästä uutistulvasta lapsen ikätaso ja elämäntilanne huomioiden. Lapsilla on oikeus saada tietoa, ja oikeus kokea olevansa turvassa. 

Aikuisilla on nyt suuri vastuu kaikkien lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ja opettajat keskustelevat, miten yhdessä luoda lapsille turvaa ja tulevaisuususkoa. 

Tilaisuus voidaan järjestää fyysisesti tilaajan osoittamassa paikassa tai verkossa.

Koulutuksia on tilattavissa

  • alle kouluikäisten vanhemmille
  •  1.–4. luokkalaisten vanhemmille
  •  5.–9. luokkalaisten vanhemmille

Hinta
250€ + matkakulut

Koulutuksen tavoitteena on lisätä vanhempien ymmärrystä seksuaalisesta häirinnästä, mitä seksuaalinen häirintä on ja miten sitä tunnistetaan. Koulutus antaa työkaluja ottaa seksuaalinen häirintä puheeksi lasten, nuorten ja aikuistenkin kanssa. Koulutuksessa tutustutaan myös viimeisimpiin tutkimustuloksiin, joiden avulla hahmotetaan alaikäisten mediakulttuuria ja sen lieveilmiöitä, joihin myös seksuaalinen häirintä kuuluu. 

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Mediakasvatus

Miten erilaiset verkkoympäristöt toimivat? Mikä digitaalisissa medioissa koukuttaa? Mitä on sopiva ruutuaika? MLL:n ajankohtainen mediakasvatuskokonaisuus käsittelee hyvinvointia digiajassa.

Vanhempaintilaisuudessa keskustellaan ja pohditaan yhdessä mitä on hyvinvointia edistävä mediankäyttö. Tilaisuudessa annetaan ajankohtaista tietoa siitä, miten mediankäyttö voi vaikuttaa lapsen tai nuoren kehitykseen, keskittymiseen, oppimiseen, nukkumisen tai sosiaalisiin suhteisiin.

Koulutuksia on tilattavissa

• alle kouluikäisten vanhemmille
• 1.–4. luokkalaisten vanhemmille
• 5.–9. luokkalaisten vanhemmille

Kesto
60 minuuttia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempaintilaisuudessa vanhempi saa ajankohtaista tietoa muun muassa siitä, minkälaisessa mediaympäristössä tämän päivän lapsi tai nuori liikkuu, minkälaisia medioita ja mediasisältöjä hän kuluttaa ja mitä hän haluaa medialla tehdä ja saada aikaiseksi. Illan aikana vanhempi saa vinkkejä, miten ehkäistä mediankäyttöön liittyviä mahdollisia haittoja ja tukea lapsen tai nuoren turvallista ja mielekästä mediankäyttöä

Koulutuksia on tilattavissa

• 1.–4. luokkalaisten vanhemmille
• 5.–9. luokkalaisten vanhemmille

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempaintilaisuudessa pohditaan nettikiusaamisen ja loukkaavan kohtelun syitä ja seurauksia. Aikuiset saavat tilaisuudessa ajankohtaista tietoa siitä miten toimia jos törmää kiusaamiseen tai loukkaavaan kohteluun netissä ja miten aikuinen voi tukea lapsen mediankäyttöä ja toisia kunnioittavaa käytöstä myös digitaalisissa ympäristöissä.

Koulutuksia on tilattavissa

• 1.–9. luokkalaisten vanhemmille

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Lapset ja nuoret elävät yltäkylläisessä mediamaailmassa, jossa myös seksuaalista sisältöä ja kuvastoa on paljon. Monet alaikäiset törmäävät pornoon tahallaan tai vahingossa. Seksuaaliset sisällöt sekä kiinnostavat että mietityttävät lapsia ja nuoria. Porno ja median seksuaalisten sisältöjen vaikutukset askarruttavat myös aikuisia.

Koulutuksen tavoitteena on lisätä ammattikasvattajien ja vanhempien ymmärrystä lasten ja nuorten monimuotoisista mediaympäristöistä, antaa työkaluja yhdistää media- ja seksuaalikasvatus sekä ottaa median seksuaaliset sisällöt puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Koulutuksessa tutustutaan myös viimeisimpiin tutkimustuloksiin, joiden avulla hahmotetaan alaikäisten mediakulttuuria ja seksiin liittyviä mediasisältöjä osana sitä.

Kesto
Kolme oppituntia

Hinta
500€ + matkakulut

On tärkeää, että lapsi ja nuori ymmärtää vastuunsa netissä liikkuessaan ja tiedostaa, että jokaiseen klikkaukseen liittyy vastuita ja seurauksia. Koulutuksessa pohditaan miten voimme varmistaa, että klikkauksillamme netissä on enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Koulutuksessa tarkastellaan mitä on kriittinen medianlukutaito ja miten sitä voidaan edistää ja kehittää.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempaintilaisuudessa annetaan ajankohtaista tietoa mitä on seksuaalinen houkuttelu ja häirintä. Tilaisuudessa aikuiset saavat opastusta siitä, miten opettaa lasta ja nuorta tunnistamaan houkuttelun ja häirinnän erilaisia muotoja sekä toimimaan epämiellyttävissä ja uhkaavissa tilanteissa.

Koulutuksia on tilattavissa

• 1.–9. luokkalaisten vanhemmille

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempaintilaisuudessa keskustellaan digitaalisesta pelaamisesta harrastuksena ja oppimisen muotona. Tilaisuuden aikana pohditaan mitä on hyvinvointia edistävä pelaaminen ja mitä tehdä, jos herää huoli lapsen tai nuoren pelaamisesta.

Koulutuksia on tilattavissa

• 1.–9. luokkalaisten vanhemmille

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Päihdekasvatus

Vanhempainillassa tarjotaan ajankohtaista tietoa nuorten alkoholikäyttäytymisestä ja tarjotaan välineitä päihdekasvatuksen tueksi. Koulutuksessa keskustellaan esimerkiksi alkoholinkäytön vaikutuksesta nuoriin, lähipiiriin ja yhteiskuntaan, miten käyttöä voidaan ehkäistä ja miten asiasta tulisi puhua nuorten kanssa.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Mistä nuorten päihteiden käytössä on kyse? Ehkäisevässä päihdetyön koulutuksessa keskustellaan esimerkiksi päihteidenkäytön vaikutuksesta nuoriin, lähipiiriin ja yhteiskuntaan, miten käyttöä voidaan ehkäistä ja miten asiaa tulisi käsitellä nuorten kanssa.

Kesto
Kolme oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Tilaisuudessa pohditaan millaiset asiat vaikuttavat lapsen hyvinvointiin ja miten aikuiset voivat tukea lapsen kasvua terveellä itsetunnola varustetuksi nuoreksi. Koulutuksessa on päihdenäkökulma ja käsiteltäviä aihealueita ovat mm. itsetunto, rajat, päihteiden käyttöön viittavat merkit ja puheeksiotto.

Tilaisuus soveltuu noin 5.–9.-luokkalaisten vanhemmille.

Kesto
Kolme oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Alle kouluikäisten vanhemmille

Pienten lasten vanhempien keskusteluun nousee usein puhe rajoista, rajojen asettamisesta ja uhmaiästä. Hyvinvoivaa arkea -illoissa keskitytään koko perheen hyvinvointiin ja keskustellaan yhteisistä pelisäännöistä. Tavoitteena on herättää keskustelua arjen perusasioista ja huomata hyvä lapsessa.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Vanhempainillan päämääränä on vahvistaa vanhempien mediakasvatustietoisuutta ja -valmiuksia sekä tarkastella mediaa alle kouluikäisen lapsen kasvuympäristönä. Vanhempainillassa tarkastellaan, miten mediakasvatus nivoutuu lapsiperheen arjessa osaksi kaikkea kasvatusta sekä korostetaan aikuisen vastuuta mediakasvattajana ja lapsen oikeautta mediakasvatukseen

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Toiminnallisen vanhempainillan aluksi keskustellaan unen ja levon merkityksestä pienelle lapselle. Sen jälkeen keskustellaan pienryhmissä learning cafe -menetelmällä. Tavoitteena on edistää keskustelua myönteiseen suuntaan – nähdään asioita lapsen, perheen ja päivähoidon näkökulmista.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut

Illan aikana tehdään yhdessä tilaajan toiveiden mukaan joko esimerkiksi puusta pientä kotiin vietävää, liikutaan yhdessä, tutustutaan luontoon tai leikitään yhdessä. Illat ovat olleet suosittuja mm. isien ja lasten illoiksi, mutta toimivat meille kaikille.

Kesto
Kaksi oppituntia

Hinta
250€ + matkakulut
Materiaalikulut laskutetaan erikseen

Koulutuksessa käsitellään tunteita ja niiden vaikutuksia omaan ja muiden hyvinvointiin. Lisäksi pohditaan mitä tunnetaidot ovat ja miten niitä voi oppia.

Kesto
1,5h

Hinta
250€ + matkakulut