Monimuotoisten perheiden kohtaaminen -koulutukset 29.10.–6.11.

11.9.2019

Perheiden tilanteet ovat monenlaisia ja ne näkyvät myös järjestöjen, seurakuntien, kuntien ammattilaisten ja vapaaehtoisten toiminnassa eri tavoin. Joskus lapselle kerhon aikuinen voi olla ainoa, kenelle voi kertoa iloiten omasta koko perheestä. Joskus lasta voi pelottaa puhua perheestään, koska kokemus on, että aikuiset tai muut lapset tuomitsevat tai säälivät. Mitä sitten, jos lapsi kertookin, että kauan odotetusta pikkuveljestä tulikin viime yönä enkelivauva? Koulutuksessa avataan erilaisten perheiden tilanteita ja pohditaan, kuinka toimia monenlaisten perheiden kanssa.

Miten kutsun toimintaan mukaan perheitä, jotka eivät sinne muuten löydä? Miten toivotan tervetulleeksi ne, joiden ääni ei vielä toiminnassa kuulu? Miten kohtaan perheen surun keskellä? Millä nimellä sateenkaariperheiden vanhempia kutsutaan?

Syksyllä 2019 järjestetään kolme Monimuotoisten perheiden kohtaaminen -koulutusta. Koulutuksiin ovat tervetulleita kaikki perheiden kanssa toimivat ja aiheesta kiinnostuneet vapaaehtoiset.

Raisiossa 29.10.2019 13–15.45

Raision kaupungintalon valtuustosali, Nallinkatu 2

Ohjelma
13.00 Avaus ja tervetuloa, Järjestöagentti Katja Rippstein, MLL:n Varsinais-Suomen piiri/ Perheet keskiöön -hanke 
13.10–14.45 Monimuotoisten perheiden kohtaaminen – huomioita erilaisten perheiden kohtaamisesta
Miten kohtaan sateenkaariperheen tai sateenkaarevan lapsen tai nuoren, Johtava asiantuntija Anna Moring, Monimuotoiset perheet -verkosto 
14.45–15.30 Uusperheet asiakastyössä, Hankepäällikkö Elisa Jyllikoski, Suomen Uusperheiden Liitto ry
15.30–15.45 Tämän opin vien mukanani – palautteen keruu ja päivän päätös

Ilmoittautuminen Raision koulutukseen 22.10.2019 mennessä!

Kaarinassa 29.10.2019 klo 18–20

Kaarina-Sali, Lautakunnankatu 1

Ohjelma
18.00 Avaus ja tervetuloa, Järjestöagentti Katja Rippstein, MLL:n Varsinais-Suomen piiri/ Perheet keskiöön -hanke 
18.10–19.45 Monimuotoisten perheiden kohtaaminen – huomioita erilaisten perheiden kohtaamisesta,
Miten kohtaan sateenkaariperheen tai sateenkaarevan lapsen tai nuoren, Johtava asiantuntija Anna Moring, Monimuotoiset perheet -verkosto 
19.45–20.00 Tämän opin vien mukanani – palautteen keruu ja päivän päätös  

Ilmoittautuminen Kaarinan koulutukseen 22.10.2019 mennessä.

Uudessakaupungissa 6.11.2019 13–15.45

Kulttuurikeskus Crusell, Kullervontie 11

Ohjelma
13.00 Avaus ja tervetuloa, Järjestöagentti Katja Rippstein, MLL:n Varsinais-Suomen piiri/ Perheet keskiöön -hanke 
13.10–14.45 Monimuotoisten perheiden kohtaaminen – huomioita erilaisten perheiden kohtaamisesta,  
Miten kohtaan sateenkaariperheen tai sateenkaarevan lapsen tai nuoren, Johtava asiantuntija Anna Moring, Monimuotoiset perheet -verkosto 
14.45–15.30 Uusperheet asiakastyössä, Hankepäällikkö Elisa Jyllikoski, Suomen Uusperheiden Liitto ry 
15.30–15.45 Tämän opin vien mukanani – palautteen keruu ja päivän päätös

Ilmoittautuminen Uudenkaupungin koulutukseen 30.10.2019 mennessä!

Tervetuloa!